I miss you

Kävelimme tänään Minnan kanssa Stockmannilla. Huomasin vanhan Yves Saint Laurentin tuoksuni olevan nyt aika hyvässä tarjouksessa kanta-asiakaskortilla. Lähes tyhjä pullo on lojunut keittiönkaapissa syksystä asti kun vaihdoin Tommy Hilfigerin Eau De Prepiin, joka on ollut täydellinen. Vanha suola nimeltä La Nuit De L'Homme kuitenkin janottaa. Kaipaan tuoksua kuten toiset vanhoja heilojaan. Haluaisin tuota kaulalleni, rintakehälleni, poskilleni ja äkkiä. En kuitenkaan halua jättää nykyistä, enkä osaa käyttää kahta vuorotellen. Kyse tosin on tuoksusta, joka on ikuinen. Ehkä palaamme yhteen kevään tullen, kohdaten uusia juttuja yhdessä. La Nuit De L'Homme kun tuo mieleen niin monta hetkeä ja kokemusta viime kesältä.

Basic is the best

Nautin illallistaa hyvässä seurassa ravintolassa jonka listalta löytyy perinteistä ja hyvin valmistettua ruokaa. Vaikka nautin ruoasta joka on konstailematonta, ravintolan sisustuksen, palvelun ja musiikin ei tarvitse olla sellaista. Primula, Manala ja Salutorget ovat osoittautuneet parhaimiksi paikoiksi syödä Helsingissä. Reilun viikon päästä perheeni tulee kaupunkiin ja ajattelin varata pöydän Mamma Rosasta. Toivottavasti tuo italialainen pääsee pienelle listalleni mukavista, mutkattomista ja makuelämyksen tuottaneista illallispaikoista.

Essentials





















Vaatekaappini on saanut alkuvuoden aikana hyvän annoksen olennaisia klassikkovaatteita, joista olen aina pitänyt. Pidän mieleni keväässä, enkä lähde hankkimaan enää talvikenkiä, villaista pipoa tai muhkeaa neuletta. Ulkona sää näyttää kaikelta muulta kuin keväältä, mutta mielikuvitus on ihmisen paras ystävä. En tarvitse oikeastaan enää mitään muuta kuin rannekellon, raamikkaat aurinkolasit ja reilun kokoisen laukun. Edellämainittujen löytäminen on osoittautunut työläämmäksi kuin heprean opiskeleminen.

(trenssi & neule: Zara, huivi: Louis Vuitton & farkut: Tiger of Sweden)

Thanks





















Asioin taannoin Pohjois-Esplanadin Louis Vuittonilla, etsiessäni uuteen trenssiini sopivaa huivia. Sain itseäni palvelemaan huikean vaikutuksen tehneen asiakaspalvelijan, eli liikkeen miestenosaston vastaavaan. Lämmin, tarkkakatseinen ja työtänsä kohtaan intohimoinen naishenkilö jäi mieleeni loistavana esimerkkinä siitä, kuinka ihminen hoitaa työnsä täydellisesti kun viihtyy asemassaan. Myönnän, että pienen hetken olin sitä mieltä, etten voi laittaa viidesosaa kuukausituloistani huiviin. Päädyin kuitenkin myyjäneidin tekemän vaikutuksen myötä ostamaan täydellistä laatua olevan klassikkohuivin, joka sopii kaulaani kuin voisilmä pullaan. Kiitän varmasti häntä pitkään! Olisi upeaa jos mennessä mihin tahansa ostamaan jotain tuotetta, liikkeen henkilökunta olisi mielellään kertomassa havaintojaan asiakkaasta, esittelemässä omaa näkemystään, kunnioittaen asiakkaan haaveita ja hoitaen palveluprosessin alusta loppuun kahdenkesken asiakkaan kanssa. Kuukausi aikaisemmin ostin Zarasta neuleen, mieheltä joka puhui kassalla puhelimeen sanomatta sanaakaan ja katsomatta silmiin kertaakaan. Hinnan luin pankkikortinlukijan näytöltä, kiitoksen kuitista...